Päiväarkisto 3.11.2012

* Juhla Mokka kahvirasia 2013 -kilpailu

Kirjoitettu 3.11.2012 - ninamutik. Kategoriassa Maalaus ja piirrustus.


Juhla Mokka kahvirasia 2013 -kilpailun määräaika meni eilen umpeen, joten julkaisen tänään kilpailutyöni. Tehtävä oli suunnitella kuvitus uuteen metalliseen Juhla Mokka kahvirasiaan, joka tulee myyntiin päivittäistavaraliikkeisiin. Kuvituksen aihe oli “Kahvi yhdistää.” Finalistit julkaistaan viikolla 46, sitten nähdään pääsinkö viiden parhaan joukkoon!

Huvimaja -kuvituksen kuvaus

Huvimaja-kuvituksessani kahvin eri alkuperämaista kotoisin olevat eläimet juovat kahvia kesäisessä huvimajassa. (laama = Peru, kirahvi = Etiopia, norsu = Kenia, vyötiäinen = Quatemala)

Hyvä ruoka ja juoma yhdistää sekä maita että ihmisiä yli valtioiden ja kulttuurien rajojen. Huvimaja-kuvituksessani ystävykset kokoontuvat kahvin äärelle, mutta samalla edustavat myös kahvin alkuperämaita ja Suomea. Suomea kuvaa maatiaskissa, joka haaveilee kaukomaista niistä tulleen tuoksuvan kupposen äärellä. Kahvi yhdistää meitä sekä fyysisesti että muistoissa ja unelmissa.

Kuvitukseni käyttää hyväkseen purkin kolmiulotteista muotoa muuttaen itse purkin huvimajaksi, jonka sisällä eläimet istuvat. Kuvituksen tekniikaksi valitsin akvarellin, sillä ajattelin perinteisen kuvataiteen tekniikan ilmentävän hyvin Juhla Mokan kädentaitojen arvostusta.

Itse kuvitus:

Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Tagit: , , , .





Recent Posts

November 2012
M T W T F S S
« Oct   Dec »
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930